maanantai 6. kesäkuuta 2016

Vedenalainen kohtaaminen

Muutama päivä taas mennyt ja edelleen täällä saarella ollaan. Rentoa meininkiä ollut ja päiväohjelma melko samanlainen.
Herätään aikaisin, aamupala, rannalla makaamista/lueskelua/snorklaillaan ja uidaan ja alkuillasta peseytymisen ja vaatteidenvaihdon jälkeen käydään jossain syömässä ja sitten mökkiin ja aikaisin nukkumaan. Ainakin saa ladattua hyvin akkuja mutta kieltämättä kaipaan jo sivistystä, puhtaita lakanoita, yöunia ilman lepakoiden käkätystä, pyykinpesukonetta, erilaisia aktiviteettivaihtoehtoja...
Pari päivää vielä ja sitten startataan eteenpäin kohti sivistystä! Reissua luvassa vielä hieman alle 3 viikkoa ja ollaan täällä lepäillessä hiottu jatkosuunnitelmaa. Monenmoista paikkaa olisi vielä luvassa...



Käytiin yhtenä päivänä illallisbuffetissa. Kierreltiin rannalla eri resorttien ravintoloita kyselemässä mitä ruokaa tarjoilevat illalliseksi ja mietinnän jälkeen päätettiin pulittaa yhteensä 106RM (25e) ja päästä kokemaan minkälainen ruokabuffet täällä on.
Tunnelma oli kuin ruotsinlaivalla. Tällä kertaa metelöivien ja etuilevien venäläisten sijasta huonoilla käytöstavoilla loistivat isot kiinalaiset pöytäseurueet. Ruokia oli jos jonkinlaisia. Oli grillattua lammasta, possua, kanaa, kalaa bambunlehdessä, mustekalaa...sienikeittoa ja sienikastiketta, perunamuusia mustapippurikastikkeella, 10erilaista salaattia, tom yum riisiä...Jälkiruokapöytä oli erikseen ja sielläkin olisi erilaisia hedelmiä, juustoja, jos jonkinlaisia tuulihattuja erilaisine täytteineen, juuustokakkua, suklaa- ja hedelmäleivoksia..
Ylivoimaisesti suosikkini olivat grillattu lammas, mustapippuriperunamuusi sekä yllättäen kermainen sienikastike (vaikka olen AINA inhonnut sieniä!).
Jälkkärit oli ihan oma lukunsa... :P
Buffetissa oli niin pimeä valaistus niin ruokakuvat ei kyllä ole yhtään edukseen joten jäävät nyt pois. :/


Eilen kuljettiin läpi viidakon jälleen pohjoispään ihanalle rannalle. Vuokrattiin päiväksi käyttöön snorkkelit (yht 5€) ja vähänväliä makoilun, uimisen ja lukemisen ohessa lähdettiin tutkimaan merenpohjaa.
Aiemmin kuin tälläkin kertaa näin vain erilaisia pieniä ja todella suuriakin kaloja. Pettyneenä ettei taaskaan näkynyt kilpikonnia päätettiin lähteä kohti rantaa, minä hieman Tuomasta edellä. Snorkkeloin kohti rantaa, matkaa oli vielä jonkinverran. Näin kaukana etuviistossa varjon josta osasin päätellä että "jotain" oli edessä ja näkisin paremmin vasta lähempänä. Varmaan iso kivi tai koralli.. Mitä lähemmäs pääsin sen paremmin aloin erottaa että kyseessä oli ilmielävä suuri rausku! Ja jotta jännittävämmäksi kävisi niin kyseessä oli keihäsrausku! Lopulta olin siittä 2 metrin päässä ja jotenkin kyllä pelotti nähdä niin valtavankokoinen eläin niin läheltä ja onhan siinä aina olemassa oma vaaransa.. Ne on niin pelottavan näköisiä. :D Hui!



Eilen illalla päätettiin testata uutta ruokapaikkaa nimeltä B'first joka on resorttimme vieressä. Saavuimme paikalle kello 8, eli silloin kun paikka avattiin (muslimien Ramadan alkoi eilen joten monet ruokapaikat aukeavat vasta auringonlaskun jälkeen).  Paikalla oli muutamia pöytäkuntia ennen meitä. Tilasimme juomiksi pirtelöt ja ruoaksi paistettua kanaa hapanimeläkastikkeessa. Aika kului ja ruokia tai juomia ei kuulunut. Tiesimme, että ruokia joutuu odottamaan ja täällä annos ei 5minuutissa lävähtäisi naaman eteen. Mutta kohta oli mennyt tunti ja ruokia ei kuulunut. Silloin yksi työntekijöistä toi pöytäämme pirtelöt. Hörpimme niitä hiljakselteen odotellen ruoka-annoksia. Aika kului ja kului. Hiljakselteen tarjoilija kiikutti annoksia muiden pöytiin mutta meidän ruokiamme ei kuulunut. Eikä tosin meidän jälkeemme tulleen pariskunnan pöytäänkään pöperöä ilmestynyt. Ehdimme juomaan pirtelöt ja seurailimme miten muutamat kävivät kyselämässä ruokiensa perään kärttyisen oloisina. Lopulta tajusimme että kello on pian 10 ja olimme odotelleet ruokiamme nälissämme 2 tuntia! Juuri kun olimme aikeissa nousta pöydästämme tekemään valitusta toi tarjoilijapoika pöytään annoksemme.
Hotkaisimme ne muutamassa minuutissa ja maksoimme ilottomasti ruuista ja juomista pyydetyn 5euroa. Ymmärrän kyllä, että kiirettä voi olla ja täällä saarella kaikki on vähän hitaampaa mutta on liioiteltua että tilattua juomaa saa odottaa 1tunnin ja ruoka-annosta 2tuntia (asiakkaitakaan ei ollut kuitenkaan niin paljoa)! Pitkä oli pinna mutta tiedetäänpä minne ei kertaakaan enää mennä syömään!!
Sen sijaan eletään toivossa että tänäiltana tai huomenna olisi vielä mahdollisuus päästä samaiseen BBQ buffettin jossa taannoin oltiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti