Eilen päätettiin lähteä tutustumaan muuhun osaan tätä saarta aamupalan jälkeen. Meidän resortti on saaren eteläpäässä ja pohjoispään rantoja on kehuttu vielä kirkkaammiksi. Jotta sen saisi selvitettyä piti lähteä viidakkoon patikoimaan sademetsän halki tai vaihtoehtoisesti ottaa venetaksi.
Päädyimme ensimmäiseen vaihtoehtoon, lenkkarit jalkaan ja peittävää vaatetta päälle ja rantatavarat selkäreppuun.
Viidakkopolku oli ensin ylämäkeä yli puolimatkaa juurakkoisessa maastossa ja sitten alamäkeä loput matkasta. Välillä piti päästä kaatuneiden puunrunkojen ali ja välillä yli. Matka kesti reilut puolituntia. Menomatkalla nähtiin jättimäisen suuria koppakuoriaisia, skinkki-liskoja, isoja muurahaisia ja sitten nähtiin meille uusi apinalaji. Ne olivat syvällä viidakossa isossa laumassa ja hyppivät korkealla puissa. Kun huomasivat meidät osa apinoista tuli alas aivan lähelle. Aloin juttelemaan yhdelle karvanaamalle ja se tuli 2metrin päähän ja tuijotti näyttäen että hyppää pian syliin mutta apinaa taisi pelottaa lopulta enemmän ja perääntyi. Olivat oikein suloisen näköisiä. :)
Vietettiin päivä upealla rannalla jossa vesi oli vieläkin kirkkaampaa. Vuokrattiin snorkkelit ja uitiin ja tutkittiin merenpohjaa. Kaikenlaisia erikoisia kaloja näkyi paljon. Harmikseni ei kuitenkaan kilpikonnia.
Käytiin syömässä kanavoileipiä kun olimme saaneet tarpeeksemme rannalla loikoilusta ja uimisesta&snorklailusta. Olisimme väsyneinä ja paskaisina :D voineet ottaa helposti vesitaksin 40RM (10e) hintaan takaisin omaan resorttiimme eteläpuolelle saarta mutta siittä huolimatta päätimme jälleen lähteä viidakkoa pitkin patikoiden.
Suihkuun oli helpotus päästä. Illalla käytiin syömässä toisen resortin ravintolassa. Otin itse rapuja voi-valkosipulikastikkeessa + riisiä. Oli niin hyvää! Tuomas vuorostaan otti mustekalaa soijakastikkeessa.










Tuokaa mulle sitä sun kehumaa aloe shampoota <3
VastaaPoista:)
VastaaPoista:)
VastaaPoista